maanantai 20. helmikuuta 2017

Haruni



Malli: Haruni
Lanka: virolainen, sport tai dk-vahvuinen, villalanka, n. 170 g
Puikot: 3,5 mm
Ravelry: Haruni

Tykkään ylikaiken neuloa pitsiä, pitsihuiveja ja -pöytäliinoja. Pahaksi onneksi itselläni ei ole oikein käyttöä kummillekaaan, joten niitä tulee loppupeleissä neulottua tosi harvoin. Nyt tuli kuitenkin tilaisuus neuloa jotakin pitsistä lahjaksi äidilleni, joka täytti pyöreitä - ja lahjakin on jo päätynyt saajalle, joten voin turvallisesti blogata siitä. :)


Ravelryn suosikeissani on ollut jo pidempään Haruni-huivi, joka on oikeastaan aika yksinkertainen malli neuloa. Toki jouduin koko ajan seuraamaan ohjetta: Pääsääntöisesti pystyin neulomaan huivia pahemmin vilkuilematta ohjeeseen, opin nopeasti huivin perusmallikerran ulkoa. Kuitenkaan huiveissa en koskaan muista, miten reuna- ja keskisilmukat pitäisi neuloa - en sillä tavalla hahmota mallineuletta riittävän hyvin.


Reunan kaavioissa oli muutama kerros, joissa jouduin jatkuvasti seuraamaan kaavioita silmukka silmukalta. Salainen haaveenihan on neuloa joskus suuri pitsinen pöytäliina ohuen ohuesta langasta ohjeella, joka on niin vaikea, että sitä pitää seurata koko ajan. Jo näiden kerrosten neulominen vei intoja haaveelta... ;) Reuna pääteltiin ketjusilmukoin, ohjeessa oli neuvottu ainakin minulle uusi tapa tehdä ketjusilmukkapäättely puikoilla, ilman virkkuukoukkua. Näin päättelystä tulikin siistimpi. 


Vaikeinta huivissa oli pingotus. Minulla on vain yksi setti pingotusalustoja (eli lasten palapelimattoa :) eikä huivi mahtunut sellaiselle kokonaan, vaan jouduin pingottamaan sen kaksinkerroin. Tämän vuoksi huivin keskelle jäi pieni pykälä, mutta se oikenee käytössä. Mutta toinen setti pingotusalustoja on nyt ostoslistalla...

2 kommenttia: