lauantai 27. elokuuta 2016

Yksi sadastaneljästäkymmenestäneljästä


Malli: Six Tastes (Tour de Sock 2016 Stage 5)
Lanka: Regia 4-fädig, mustaa n. 65 g ja turkoosia n. 40 g
Puikot: 1,5 mm (resorissa ja kärjessä) ja 2 mm (kirjoneuleessa)

Mulla on jonossa useampikin valmis neule odottamassa esittelyä ja yritän ahkerasti julkaista näitä postauksia, ihan satunnaisessa järjestyksessä. Tänään vuorossa on Tour de Sockin vitosetapin malli, joka oli mosaiikkimalli. Olinkin salaa toivonut mosaiikkisukkia, sillä mosaiikki oli minulle kokonaan uusi tekniikka. Minulla on pidemmän tähtäimen tavoitteena kokeilla kaikkia minulle vieraita neuletekniikoita, ainakin patenttia ja onteloneuletta pitää vielä joskus testata.


Mosaiikissahan neulotaan vuorotellen kerros eri väreillä ja kuvio muodostuu nostettujen silmukoiden avulla. Tässä mallissa lisämausteena oli se, että sukan etupuolella oleva kuvio valittiin kolmesta eri kaaviosta ja takapuolella oleva neljästä - näitä yhdistelemällä on mahdollista neuloa 144 erilaista sukkaparia, tästä siis postauksen otsikko.  Vaikka ohje suorastaan huusi valitsemaan eri kaaviot eri sukkiin, olin itse maltillinen ja neuloin kummankin sukan samoilla kaavioilla, symmetriaa rakastavana en kykene neulomaan eriparisukkia. ;)


Mosaiikkitekniikalla neulottuna pinnasta tulee suttuisemman näköinen kuin perinteisellä kirjoneuleella. Ravelrystä luin vinkin, että kannattaa valita tähän malliin pienempi puikkokoko ja suurempi silmukkamäärä. Tästä olikin ehkä hieman apua, yleensä neulon kirjoneulesukkia 2 mm ja 2,5 mm kombolla. Läheltä katsottuna mallineule näyttää kuitenkin epätarkalta, selvästikin näitä sukkia kuuluu ihailla vain kaukaa, jolloin erottuu vain abstrakti kuvio.

4 kommenttia:

  1. Rakastan mosaiikkitekniikkaa! Etenkin, koska sen avulla pääsee vähän niin kuin kirjoneuleen tunnelmaan, vaikka kirjoneule itsessään tuottaisikin harmaita hiuksia. Mustan ja turkoosin yhdistelmä myös toimii näissä sukissa hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, mosaiikki on kyllä paljon helpompaa kuin varsinainen kirjoneule.

      Poista