perjantai 8. huhtikuuta 2016

Risteävät joet


Malli: Waimakariri (Sock Madness 10 Round 3)
Lanka: Schoppel-Wolle Admiral Cat Print, noin 90 g
Puikot: 2 mm
Ravelry: Waimakariri

Kerrankin pääsen bloggaamaan valmistuneesta neuleesta melkein suoriltaan, nämä sukat nimittäin valmistuivat tämän vuorokauden puolella, kello kahdentoista jälkeen yöllä. ;) Nyt on kyllä takki ihan tyhjä, sen verran intensiivisesti tuli viime päivät näitä sukkia neulottua: ohje julkaistiin maanantain ja  tiistain välisenä yönä, neuloin koko tiistaipäivän (vapaapäivä osui just sopivalle päivälle :) sekä keskiviikko- ja torstai-illat. Eilen sitten päätin, että en mene nukkumaan ennen kuin sukat on valmiit.


Aikaisempien kierrosten ohjeet eivät ole olleet ihan mieleeni, mutta tästä mallista tykkäsin ihan älyttömästi! Tykkään neuloa erilaisia palmikoita ja koko ajan muuttuva kuvio pitää mielenkiinnon yllä. Ensimmäisen sukan jouduin neulomaan hyvin tarkasti ohjetta silmukka silmukalta tavaillen, mutta toisen sukan pystyinkin sitten neulomaan nopeammin. Alkujärkytys ohjeen kanssa kyllä tuli, kun se olikin pelkkä sanallinen ohje ilman kaavioita, mutta tästä mallista olisi varmasti hyvin vaikea tehdä toimivaa kaaviota.


Olin ensin suunnitellut antavani nämä sukat lahjaksi ensi kuussa 70 vuotta täyttävälle kummitädilleni, mutta näistä tuli sen verran istuvat omaan jalkaani, että taidanpa pitää nämä itselläni. Ehkäpä seuraavien kierrosten ohjeista löytyy joku hänelle sopiva malli. :)

2 kommenttia:

  1. Nätit on sukat ja nopeasti valmistuivat. Huomasin omalla kohdallani, että sanallinen ohje on todella kätevä enkä sitten kaivannutkaan kaaviota. En edes sille loppuosuudelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, ei tässä ohjeessa lopulta kaaviota kaivannut, ohje oli kuitenkin sen verran selkeä.

      Poista