perjantai 19. helmikuuta 2016

Mustat sydämet


Lanka: Novita Kotiväki tai Virkkauslanka, n. 45 g
Puikot: 2,5 mm, päättely virkkuukoukku 2,5 mm
Ravelry: Black hearts

Jouluksi tekemäni punainen Orapihlaja liina on ollut valmistumisestaan lähtien meidän olohuoneen lipaston päällä, ja vaikka malli ei sinänsä jouluinen olekaan, halusin kevääksi neuloa uuden liinan. Valitsin Marianne Kinzelin pitsikirjasta muutaman mallin, joista annoin miehen päättää. Tämä liina sopiikin sydämiltään oikein hyvin ystävänpäivänaikaan - ja punaisena jos tekisi, saisi sopivan joululiinan.


Olin ensin ajatellut neulovani pienen version liinasta, mutta kun lankaa olikin riittävästi, päädyin tekemään myös reunapitsit. Tulikin ihan mukavan kokoinen liina, tämän halkaisija on noin 45 cm. Langasta en ole ihan varma, koska mulla ei ollut enää vyötettä tallella, mutta tämä on joko Novitan Kotiväkeä tai Virkkauslankaa. (Ehkä kuitenkin Kotiväkeä, sillä liina tuntuu paksummalta kuin Virkkauslangasta neuloutut liinat.)


Reunapitsissä mulla kävi pari pientä, ei purkamisen arvoista, mokaa: aloitin ensin kuvion väärältä riviltä ja seuraavalla rivillä luin ohjetta väärin. Sain kuitenkin neulottua pitsin loppuun niin, että virheitä ei huomaa. Päättely tehtiin virkkuukoukulla niin, että vuorotellen virkattiin 7 tai 9 ketjusilmukan mittaisia ketjuja, näin jälkikäteen tekisin kaikki ketjut samanmittaisiksi.

Kuitenkin, olen tosi tyytyväinen tähän liinaan enkä voi kuin ihailla suunnittelijoita, jotka ovat pystyneet kehittämään tällaisia malleja. Taas tämän työn myötä kasvoi into tehdä vielä joskus oikein ohuesta langasta oikein suuri pitsiliina...

2 kommenttia: