sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Baby Monkey


Malli: Monkey
Lanka: Schoppel-Wolle Admiral Cat Print, n. 75 g
Puikot: 2 mm
Ravelry: Monkey


Viimeaikoina minua on kiehtonut Cookie A:n sukkamallit. Valitettavasti hänen sukkakirjaansa ei ole mistään saatavilla, mutta onneksi hänellä on ilmaisohjeitakin. En siis yleensä osta neulekirjoja, koska monesti yhdessä kirjassa on vain muutama malli, jonka voisin kuvitella neulovani, mutta Cookie A:n malleista voisin periaatteessa neuloa jokaisen... :) Tätä kirjoittaessa puikoilla on jo Pomatomukset, joten Cookie A:n malleista kuullaan vielä tässä blogissa.

Monkey on kiva ja helppo malli neuloa, mutta kuitenkin riittävän mielenkiintoinen, joten sukat neuloontuivat melkein kuin itsestään. Neuloin sukat kerrankin prikulleen ohjeen mukaan, joskin kärki teki mieli tehdä sädekavennuksin - nauhakavennuksin ainakin minulla kärjestä tahtoo tulla jotenkin räpylämäinen... Silmukat pääteltiin silmukoimalla. Olen nyt tänä kesänä oppinut silmukoimaan (joskin vielä joudun edelleen googlettamaan tekniikan) ja minua ärsyttää, kun joka kerta leikkaan aivan liian pitkän langanpätkän. ;)


Lankana näissä on oikeastaan vain nimen perusteella ostettua Cat Printiä, joka tuntuu ihanan pehmoiselta. Vielä muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan neulovani sini-vihreästä langasta sukkia, mutta kummasti sininen on alkanut hiipiä vaatekappiini...

6 kommenttia:

  1. Ihanat sukat ja vaikka on pätkävärjättyä lankaa, tulee kuvio hyvin esille. Cookie A rules ;) Minusta kirjoista on vaikea neuloa isoa neulekaaviota, kun kirja ei tahdo pysy auki ja rivien seuraaminen on hankalaa. Pitäs olla kirjateline ja joku laite rivien seuraamiseen tai sitten tulostaa mallit paperille, johon merkitsee millä rivillä on. Tietokoneella / tabletilla on helpompaa rivien seuraaminen. Ostan mieluummin ohjeet digitaalisena tämän vuoksi. Toki kirjat ovat kaunista katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä ennen aina tulostelin isot pinot paperisia ohjeita, mutta nykyään olen myös siirtynyt käyttämään tablettia - säästyy myös paperia. Kirjat olisi kyllä kauniita hyllyssä ja ohjeet olisi ihan konkreettisena itsellä.

      Poista
  2. Onpa todella kauniin väriset sukat. Pitsi on kyllä hieno! Vau.

    VastaaPoista
  3. Monkeyt on klassikko :) Nätit sävyt langassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Todellakin Monkey on klassikkomalli! :)

      Poista