tiistai 11. elokuuta 2015

Challenge accepted

Sain Villasukkatehdas-blogin Susannalta Liebster Award -haasteen, jossa on tavoitteena löytää uusia blogeja ja saada niille näkyvyyttä. Haasteen ohjeet ovat:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

Vastaukseni Susannan antamiin kysymyksiin:

1. Mikä on lempivillasukkalankamerkkisi?
Viime aikoina olen neulonut sukkia eniten Regian 4-säikeisestä, joka vaikuttaa ihan hyvälaatuiselta langalta. Tämä lanka on valikoitunut osittain olosuhteiden pakosta puikoille: jouduin TDS:a varten hankkimaan runsaasti fingering-paksuista lankaa ja tämä oli sopivan hintaista. Mitään luksuslankoja mulla ei oikein ole, lukuunottamatta yhtä vyyhtiä Lanitiumin glittersukkaa, josta kyllä neulon pian sukat itselleni.


2. Mikä näistä on lempparisi: raitasukka, pitsisukka, palmikkosukka, perussukka vai joku muu mikä?
Neulon kaikista mieluiten pitsi- tai palmikkosukkia.

3. Millainen on neulomisymäpäristösi? Eli kuvaile parilla sanalla paikkaa, jossa yleensä neulot.
Yleensä neulon telkkaria tai Areenaa katsoen erittäin huonossa asennossa sohvalla. Kissa kuuluu myös vakiovarustukseen, se on heti "auttamassa", kun alan neuloa. ;)


4. Mikä käsityö sinulla on nyt kesken?
Tällä hetkellä kolmet sukat, kaksi TDS-sukkaa (Far Into the Forest ja Nordic Stripes) sekä yksi jämälankasukkaprojekti.

5. Mikä on viimeksi valmistunut käsityösi?
Dream Stripes -huivi - blogipostaus siitä on tulossa piakkoin.

6. Minkä ikäisenä olet alkanut neuloa?
Opin neulomaan viimeistään 9-vuotiaana, mutta neulomisen harrastuksena aloitin ensimmäisen kerran parikymppisenä ja jatkoin uudestaan noin viiden vuoden tauon jälkeen nyt kolmekymppisenä (auts... ;).

7. Mitä hyötyä olet kokenut käsityöaiheisen blogin pitämisestä?
Valmistuneista neuleista jää muistiinpanot itselle ja lisäksi tykkään vaihtaa kommentteja muiden bloggaajien kanssa - jälkimmäistä toivoisin vielä enemmän. (Hyvä juttu on myös, että "on pakko" päätellä langanpäät, jotta voi ottaa kuvia blogiin... ;)

8. Mikä on arviosi käsityöaiheisten blogien määrstä, joita säännöllisesti seuraat?
Mulla on Bloglovinissa 125 blogia, joita seuraan, mutta kaikki eivät ole käsityöblogeja.

9. Mikä on suosikkikäsityösi, josta olet erityisen ylpeä?
Viimeaikoina valmistuneista From A Distance -sukat, kaikkien aikojen suosikki ja monimutkaisin (pienen arkistojen kaivelun jälkeen) on Swan Lake -huivi, joka oli vuonna 2007 mysteeri-KAL-huivi.


10. Miinkä käsityötaidon haluaisit oppia?
Haluaisin osata tehdä hopealangasta ja helmistä koruja.

11. Mitkä ovat terveisesi lukijoillesi?
Kiitos, että luet blogiani! :)

Tällä kertaa taidan olla tylsä ja jättää haasteen tähän, vaikka olisikin mukava keksiä kysymyksiä seuraaville bloggaajille... :)

2 kommenttia:

  1. Kiitos vastauksista! Olen muuten tehnyt saman huomion, että neuleet tulee pääteltyä ja muutenkin viimeisteltyä joutuisammin ihan vaan blogikuvien vuoksi :D Hyvä juttu sinänsä.

    VastaaPoista
  2. Niinpä, ilman blogia mulla on varmaan joskus ollut vuodenkin ajan joku työ odottamassa viimeistelyä...

    VastaaPoista