lauantai 30. toukokuuta 2015

Järjestys se olla pittää!

Tarkoituksenani oli neuloa mallitilkku Tour de Sockin ensimmäistä etappia varten, mutta jostakin kumman syystä päädyin järjestämään puikkoni... Järjestelyä ne kyllä vaatikin, löysin mm. suikkapuikkojen seasta syömäpuikot! :o (Puikko mikä puikko. ;) Sainpa samalla päivitettyä Ravelryyn puikkoinventaarioni. (Järkyttävää, mulla on 5 settiä 4 mm:n sukkapuikkoja...)

Pyöröpuikkoja säilytän muovitaskuissa kansiossa, yhdessä muovitaskussa on aina kaikki saman koon puikot. Onhan tuolla kansiolla jo paksuutta, mutta näin puikot pysyy hyvin ojennuksessa eikä ole ihan mutkalla, kun niitä ei tarvitse tunkea niihin pieniin koteloihin.


Kansiosta löytyy myös puikkokokoelmani kuriositeetti, kudepuikot. (Nostalgiaa 70-, 80-luvulta? Tietääkö kukaan näistä enemmän?) Olen nämä joskus jonkun lankakaupan loppuunmyynnistä ostanut ja tosiaan niiden omituisuuden vuoksi. :) En ole näitä testannut, mutta nämä on ontot puikot, joiden sisälle laitetaan kudelanka, joka jää neulottaessa "kuteeksi" varsinaisen neuleen sisään. Pitäisi kyllä ehdottomasti kokeilla joskus, varmasti esim. huivissa tuollainen pinta toimisi hyvin.


Sukkapuikot mulla on tuollaisessa käärösysteemissä, jonka olen joskus itse ommellut. Systeemi on todella ruma, mutta ajaa hyvin asiansa. (Pitäisi kyllä joskus ommella nätimpi.)









Mun ekat puikot?



Nämä Addin glitteriset sukkapuikot on joskus ollut "ihan pakko" ostaa, kun ne on olleet niin ihanat, vaikka en tosiaankaan 8 mm:n puikoilla tee sukkia.


Miten sinä säilytät puikkojasi?

P.S. Noista kudepuikoista kuulisin mielelläni lisää, jos jollakulla on kokemusta. Googlettaa kokeilin, mutta sain vain "tarkoititko kudinpuikot". :)

2 kommenttia:

  1. Oletpa keksinyt oivan tavan pitää puikot järjestyksessä! Sietäisi minunkin ottaa mallia. Vanhat puikkoni ovat sikinsokin yhdessä laatikossa ja uudemmat omissa pakkauksissaan.

    Kudinpuikoista en ole kuullutkaan :o Mielenkiinnolla odotan, onko jollakin niistä enemmän tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla oma keksintöni tuo kansiosysteemi, mutta tosi toimiva kyllä, suosittelen. :)

      Jos ei löydy keneltäkään tietoa noista puikoista, niin laitan niistä jokatapauksessa sitten postausta, kun niitä kokeilen...

      Poista